torstai 30. joulukuuta 2010

Suunnitelmia Uudelle Vuodelle 2011

Elikkäs:

Tammikuulle on tulossa balineesi / siamvarianttipentue, jossa mahdollisuus myös tähän valkoiseen
väriin balineesipennun tai siamvarianttipennun habituksessa.

Uuden Vuoden yhtenä merkkipaaluna näen myös toiveen ensimmäisen Maine Coon -pentueeni syntymästä.
Katsotaan, mitä vuosi siis tuo tullessaan.

Salukipentue on suunnitteilla alkukesän kynnyksellä syntyväksi, joten kesäsuunnitelmat ovatkin sitten valmiina ! Koirapentueessa myös mahdollisuus kauniiseen valkeaan (creme) väriin !!!!

Tässä sitä olla kellitellään ja odotellaan päivän pitenemista ja talven taittumista. Ympärillä kaunis, valkoinen hiljaisuus mökkimaisemissa kotona Sammatissa.

Kaikille yhteistyötä tehneille ja kasvattieni omistajille ONNELLISTA & KIMALTEISTA UUTTA VUOTTA 2011. Tehkää Unelmistanne totta.

tiistai 28. joulukuuta 2010

KISSANKASVATTAJA mallia FI* Hämynhäivän

Julkaisenpa nyt kerrankin omapotretin,
kun kävi niin kivasti, että Jaakkolan väki (FI* Mummeli) lähetti kissanäyttelyssä otetun kuvan minusta.

maanantai 20. joulukuuta 2010

PENTULAATIKKOUUTISIA TAMMIKUULLE 2011

Odotamme mm. Valkoisia Foreign white BALINEESEJA / SIAMILAISIA - sekä kissalan historiassa ensimmäistä kertaa myös tabbynaamiokuviollisia pikkuipanoita !!!!
Isä:
FI* CH Tistan Sherekhan ( 2 x BIS Tallinna, marraskuu-10)
Emo:
FI* Hämynhäivän Dolly (SIA w67 var.) ; nuori valkoinen siamvarianttinaaras, sijoituksessa Irene Outinen, Hki