torstai 25. maaliskuuta 2010

PENTUKOPPAUUTINEN :



Amyn ja Remyn BURMILLAVAUVAT syntyivät eilen.

Pentue on suuri, mutta lisäruokinnan avulla toivon, että pennut pääsevät kasvun
alkuun. On tyttöjä sekä poikia, yksi pennuista on varattu Tsekkeihin (CZ*DEE).

tiistai 23. helmikuuta 2010

MURREKUVIA Haukiputaalta, om. Elisa Honkala

Pakkastalvi 2010, huom. sävytys silmienväriin...))
Tuleeko Murresta samankokoinen kuin

perheen muista "Mustikoirista" ? Burmillat ovat todella doglovers !!! Näin on meilläkin.

maanantai 22. helmikuuta 2010

I am NINJA, look at me, my family adore me !!!!

Tässä viikon kasvattikuva. Tupsahti postilaatikkoon viikonalkajaisiloksi !

torstai 11. helmikuuta 2010

AVIOPARI Amy & Remy ; vauvauutisia 22.3 luvassa

Toisen burmillapentueeni laskettu syntymäaika on siis tuo 22.3.10. Pariskunta on saanut elää auvoisina yhdessä ilman pillereitä, joita pyrin välttämään aina viimeiseen asti. Uskon vakaasti, että ne moninkertaistavat naaraan nisäsyövän riskin ja muutenkin ovat vaikkutuksiltaan aivan eri luokkaa verrattuna ihmisten vastaaviin. Kollinpito ei tunnetusti ole niitä helpoimpia haasteita tässä harrastuksessa, joten tein päätöksen antaa Amyn oman "biologisen kellon" päättää seuraavasta pentueesta.

In english, too: My second burmillalitter is expected to born on 22th of March 2010.
I was very saticfated to the first litter of this couple, so I decided to mate
them once again.

lauantai 30. tammikuuta 2010

Aristocats, born 20.12.2009






Berlioz BAL n male
Marie
Marie BAL w67 female

FIN* Hämynhäivän Marie ( BAL w67), synt. 20.12.09

Tässä tämä pieni ja valkoinen tyttö.
Mariesta on kiinnostusta kasvatukseen Berliiniin, mutta aika saa näyttää, missä se oma koti sitten onkaan. Toivoisin hiukan pidempää profiilia...

IP FIN* Tistan Ringo ( 17.5 2002- marraskuu 2009 ).

Herrasmieskissani Ringo nukutettiin syliini eläinlääkärillä Lohjalla. El. Kirsi Juuti oli sydänultralöydöksenä diagnostisoinnut harvinaisen, synnynnäisen rakennepoikkeaman Ringon sydämessä. Tämä taksisinvirtaus rasitti sydäntä niin paljon, että vuoden päivät mentiin sydänlääkkeillä ja sitten tuli se päivä, että ödeematilaa ei voitu enää lääkkeillä nujertaa. Eläinlääkärin mukaan vika ei ole perinnöllinen, joskin niin harvinainen, ettei hän ollut sellaista koskaan todennut, vaikka sydänsairaudet ovat erikoisalanaan. Ringon hauta on kotitontilla Sammatissa. Olit niin hieno, hienotunteinen ja sopivasti omantunnonarvoinen, Sellainen oikea herrasmies-saapasjalkakissa, joka kulki omia polkujaan. Ringolla 24 jälkeläistä, yhdelläkään ei ole todettu mitään sydänperäistä ongelmaa.

perjantai 22. tammikuuta 2010

FIN* Hämynhäivän Murmeli BML bs 11 var.

Tässä viiden kuukauden ikäisen Murren potrettisarja. Valokuvat: Elisa Honkala, Haukipudas.





sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Aren´t they lovely ?
Toulouse, Marie ja Berlioz
prices and a princessa !
a foreign white-boy, so deepblue-eyed !
gaughter & mom-Lara
All three together from the leftside:
Foreign white boy, sealpointboy & fireign white cutie-girl

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Kajsan terveiset Norjasta !

FIN* HÄMYNHÄIVÄN Misteli (Manda), S* Kikirikis

Ikää on neidillä nyt 4.5 kk.
Sisiko Laventeli (om. kasv. eli minä) oli lauantaina 9.1.Wanhassa Satamassa TP-pentu (kat. III)

kaksi poikaa ja yksi tyttö BAL n ja w 67.

BALINEESIPENTUE

FIN* HÄMYNHÄIVÄN Misteli (Manda), S* Kikirikis

BAL n uros, synt.20.12.2009

SALUKIPRINSESSAT

kAAPELITEHTAAN PENTUNÄYTTELYSSÄ SUNNUNTAINA 10.1.2010 : PARIKILPAILUSSA KUUDEN PARHAAN JOUKKOON.

Kavattajaluokan voitto !!!! ( Vapours, Anna Barman ). Ihanat puolivuotiaat kaunokaiset !